Nonniin tervehdys täälläkäviöille pitkästä aikaa. Takanani on pitkä uuvuttava kevät joka on syönyt kaiken vooimavarani kyseiseltä kuluneelta ajalta jona en ole tänne jaksanut kirjoitella yhtikäs mitään en edes ole jaksanut ajatella että avaisin koko blogiakaan mutta niin vain on nekin ongelmat ja vaikeudet nytten sivuutettu ja ollaan jo voiton puoella ja kesässä hyvässä vauhdissa menemässä eteenpäin.

Tuossa noin tunti sitten sain käsiini erään erityisen hyvän vihkosen johonka on edesmennyt uskon sisar Ulla Kinnunen kirjoittanut erittäin hyvää, lohduttavaa, todellista ja raskkastakin teksiä mutta ennenkaikkea lähellä Jumalaa kirjoitettuja tekstejä Nurmiärven Uutisiin. Mutta surullisinta, nyt tuo Jumalan johdattama sisar on poistunut keskuudestamme ja hän on muuttanut Taivaan kotiin Isän luo jossa hänellä ei ole tuskaa eikä sairautta, eikä murhetta, sillä hän saikin Jumalan lähellä elää syöpäsairasta elämää vielä viisi vuotta. Ja tuosta lehtisestä haluankin jakaa teille yhden tekstin joka puhuttelee nyt minua paljon omien vaikeuksienija raskaan alkuvuoden jälkeen.

Elikä: ELINKAUTINEN ARMO: Katsoin paljon puhutun ja puhuttelevan elokuvan "Postia pappi Jaakobille". Se on koskettava kertomus vihasta, epätoivosta, rukouksesta ja armosta. Taposta elinkautiseen tuomittu, mutta armahdettu Leila tilittää elämäänsä vanhalle, sokealle papille ja kysyy lopulta kyynelsilmin: " Kuka tälläistä armahtaa?" Hän ei jaksa uskoa sen enempää ihmisten kuin Jumalankaan ateeksiantoon. Pappi Jaakob vastaa: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista." Sammaan aikaan luin elokuvan ojaajan Klaus Härön haastattelun " Elinkautinen armo". Siinä sanotaan, kuinka pappi Jaakob tehtävänsä menetettyään koki myös menettäneensä armonsa. "Kaikki on siis ohi, paitsi armo ja rakkaus." Armo ja anteeksi antamus antoivat toivon elämään. Kuinka moni laman, sairauden taai olosuhteiden vuoksi työnsä ja tehtävänsä menettänyt on kokenut menettäneensä samalla myös armonsa? Onko olemassa olomme oikeutus siinä, mitä saamme aikaan, kuinka tuottavia ja tehokkaita olemme? Miten käy meidän, jotka emme siihen tehtävään pysty, emme pysty olemaan hyödyllisiä yhteiskunnalle, yhteisölle, kenellekkään? Silloin astuu kuvaan armo: Ei meidän tarvitse ansaita arvoamme, se on jokatapauksessa Jumalan silmissä kallis ja korvaamaton. Sama suunnaton hinta on maksettu menestyvästä yrityjohtajasta, sairaseläkkeellä olevasta syöpäsairaasta, pitkäaikaistyöttömästä tai rappioalkoholistista. Armo ja anteeksiantamus antavat toivon meille jokaiselle. Elämämme ei ole hyödytön ja turha. Jumala armahtaa, mutta entä lähimmäisemme? Joskus se tuntuu mahdottomalta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sanottuja katkeria sanoja saa nielaistua takaisin. Silloin tarvitaan anteeksiantoa. Löytyykö meiltä armoa toisillemme niinkuin Jumalalta löytyy meille? Armottoman ihmisen lähellä on paha olla. Armahdatko myös itseäsi? Ehkä tänävuonna sinun ei tarvitse niin paljon yrittää ja ansaita arvoasi, vaan voisit luuottaa armoon. "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." ( 1.Kor. 12:9 ) " Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa." ( Room. 9:16 ). Katuva ja anteeksipyytävä saa aina armon Jumalalta.        [ Ratkaisevaa on se, että Jumala armahtaa ]       Armorikasta vuotta Jumalan seurassa!

Näin tuo sisar Ulla on kirjoittannut artikkelissaan tänä vuonna. Ja minua pitkäaikaistyötöntä yhteiskunnan hylkimää sairasta ihmistä tuo kosketti aikalailla ja puhuttelee nyttenkin kun luen tekstiä uudelleen ja uudelleen toivone että itsekkin saan tuon armon ja olen kyllä jo osittain saanutkin maistaa Jumalan armoa kun saan edelleen taivaltaa Hänen seurassaan kaikesta vaikeasta elämässäni huomioiden, Hän on antanut minulle armon ja turvan. Hän on ohjannut ajatuksiamme ja toimintaamme että helpoimmin selvisimme vaikeuksista yhteiskunnan pyrokratian rattaissa taistella kaupungin virkaihmisen virheitä ja laiminlyöntejä vastaan, ja että meillekkin koittaisi vielä oikeus elämäämme.Lisäksi Jumalan antama armo on suuri vaikka olisimme joutuneet omasta itsestämme riippumatta elämään sielunvihollisen seurassa uskovana ihmisenä. Ja kun uskomatoon poistuu viereltämme ei Hän anna vihollisen ottaa meeitä mukaansa vaikka tuo sielun vihollinen perkele tahtoisi viedä myös rinnallakulkian, ei vihollisella ole siihen valtaa kun Jumalan armo ja rakkaus asuu meissä. Ja tuokin tarina on tosi kun olen tässä kesällä seurannut ystäväämi jolta kuoli vaimo marraskuussa ja hän oli itsekkin lähteä mukana mutta Jumalan kirjaan ei ollut vielä kirjoitettu ystäväni nimeä niinpä hän sai armon jatkaa kovien taisteluiden jälkeen armosta täällä maailmassa taivaltamistaan.

Ja nyt myös minulla on asiat suht hyvin että voin todella sanoa henkilökohtaisestikkin että Jumala todellakin armahtaa lapsiaan vaikka heillä olisi kuinka vaikeaa ja raskasta tahansa.

Tulkitkoon kuka tahansa oman teksitini kuinka haluaa mutta ongelmistani en halua kertoa täällä sen enempää. Mutta tämän piiriin olen jälleen palannut tauon jälkeen kun jaksan kirjoitella taasen tänne ajatuksiani ja hieman muutakin. Nyt kuitenkin lopettelen ttätä kirjoitelmaani täällä kun vatsani ilmoittaa että kaipaisi jo jotakin syötävää kun en ole vielä kokopäivänä syönytkäänoikein mitään. Jotenka myös minun puoleltani teille kaikille amorikasta ja siunattua kesän jatkoa....<3